RSS

Aihearkisto: Rohkaisu

Muistutanko yhtään esikuvaani?

Tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne. 2.Kor.13:3.

Korinttilaiset halusivat poimia rusinat pullasta ja hyödyntää uskoa ollakseen terveitä ja vahvoja, menestyviä ja siunattuja – aivan kuten mekin. Mutta uskoa ei voi hyödyntää niin, että valikoi siitä vain miellyttävät asiat.

Olemme kutsutut seuraamaan Jeesusta ja kasvamaan siinä vähitellen hänen kaltaisikseen. Jos jokin vastoinkäyminen kohtaa meidät, voimme kysyä, kokiko Jeesus samanlaista. Jos hänkin koki vastaavaa, voimme lohduttaa itseämme sillä, että saamme kokea samoja asioita kuin hän ja kärsiä samoja koettelemuksia. Pilkattiinko Jeesusta? Erittäin pahasti. Jos saan ihmisten taholta pilkkaa osakseni, voin onnitella itseäni – saan tilaisuuden olla Jeesuksen kaltainen. Jos pastorit hyökkäävät minua vastaan ja kritisoivat minua, voin tutkia, onko asiassa perää. Vai hyökkäävätkö he vain minun persoonaani vastaan? Eivätkö he siedä sitä, että olen joistain asioista eri mieltä? Jeesus joutui fariseusten ja saddukeusten hampaisiin. Voin siis iloita, jos aikani hengellinen eliitti käy sotaan minuakin vastaan.

Tätä luetteloa voi jatkaa ja päätyä kysymään: Muistuttaako tässä minun elämässäni mikään Jeesuksen elämää? Joudunko kohtaamaan samanlaisia vastoinkäymisiä? Uhataanko minua kivittämisellä? Haluavatko he minut peräti pois päiviltä? Väittävätkö he joka välissä minua vastaan? Etsivätkö he alituisesti jotakin sanaa, josta voivat väitellä kanssani? Vääntävätkö he minun ajatuksiani kieroon? Yrittävätkö he koko ajan saada minut ansaan? Vainoavatko he minua?

Siinä on se hyvä puoli – on se vastustus lievää tai törkeää – että mitä enemmän risti kuuluu elämääni, sitä enemmän muistutan Herraani ja Mestariani. Sitä lähemmäksi pääsen Vapahtajaani, sitä enemmän minussa virtaa hengen luoma elämä, sitä kirkkaammin voin säteillä Kristuksen valoa! Lopulta on niin, että alan ymmärtää, mitä Paavali sanoi, kun hän kirjoitti:

Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. 2.Kor.12:10.

Jokaista Kristuksen opetuslasta kutsutaan ristin kantamiseen – myös sinua. Sinua kutsutaan tänään ristin hyväksymiseen, ristin vastaanottamiseen ja kunnia-asiana pitämiseen. Vain sen kautta pääsemme syvähengelliseen elämään, sellaiseen uskossa kasvamiseen, että voimme välittää Jumalan elämää toisillekin.

Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä. 2.Kor.4:12.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Muistutanko yhtään esikuvaani?

Kirjoittanut : 24.6.2018 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Autuaita ovat hylätyt

Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Luuk.15:4.

Joskus ihmisparka voi tässä kylmässä maailmassa tuntea itsensä arvottomaksi. Jokainen kohtaa tilanteita, jolloin tulee hylätyksi, sivuun työnnetyksi, vähätellyksi, maahan poljetuksi. Itsemurhaluvut ovat valitettavasti karmeat. Vaikka elämä on kovaa, on vaikea ymmärtää, miksi niin moni päätyy niin täydelliseen epätoivoon. Jeesus etsii näitä epätoivoisia ihmisiä, mutta usein he eivät halua tulla löydetyiksi. He haluavat mieluummin päästä rauhaan koko elämästä, koko tästä kurjuudestaan, kaikesta pelkäämisestä ja huolien kantamisesta, kaikesta sivullisuuden ja vähäpätöisyyden tunteestaan, kaikesta epäonnistumisen kokemuksista, pettymyksistä rakkaudessa jne. He eivät tiedä, että Jeesus on valmis hylkäämään 99 lammastaan ja hakemaan yhden ainoan kurjan lampaan pois mistä vaan – ulvovasta korvesta, pimeästä louhikosta – ja tuomaan kotiin. He eivät tiedä, että hylkäämisestä voi toipua, kun joku etsii heidät käsiinsä eikä sen jälkeen hylkää ikinä.

Ei ole yhdentekevää, minkälaiseen elämänkatsomukseen olemme kasvaneet. Joissain kodeissa kaikesta päättäen ei osata kertoa lapsille evankeliumia. Ei osata kertoa, että Jeesus rakastaa, Jeesus on hyvä paimen, joka huolehtii kaikista. Jos sen sanoman on lapsena kuullut, ei sitä voi unohtaa, kun tulee hätätilanne. Luulen, että ihmisten epätoivo heijastaa heidän jumalakuvaansa – tarkemmin sanoen Jumalan puuttumista.

Mutta arvottomuus voi silti kahmaista kylmään kouraansa. Elämän synkkinä hetkinä voi olla vaikea nähdä omaa arvoaan, tiedostaa elämän ainutkertaisen lahjan merkitystä. Minäkin olen kokenut arvottomuutta dissosiaatiohäiriöni vuoksi. Se on trauma, joka syntyy jo vauvaiässä. Lastensuojelu on olemassa sitä varten, että näitä traumoja ei syntyisi.

Jeesus tuo toivon myös traumatisoituneille, sillä hän voi palauttaa jokaiselle hänen ihmisarvonsa. Hän voi ohjelmoida kaltoin kohdellunkin ihmisen mielen uudelleen. Hänellä on kyky tehdä uudeksi. Hän voi parantaa ruumiin ja mielen, hän voi antaa toivon toivottomalle, hän voi auttaa meitä löytämään merkityksen elämälle vammaisenakin. Hän tekee sitä hyvän paimenen tavalla, kun hän tuo kadonneen lampaansa kotiin ja hoivaa tätä. Hänellä on antaa jokaiselle tulevaisuus ja toivo. Huonoksi ja kelpaamattomaksi itsensä tunteva saa hänen kanssaan huomata olevansa kelvollinen ja hyväksytty ja sitäkin enemmän – syvästi rakastettu. Kristuksen kanssa saamme ikään kuin uuden nimen, uuden identiteetin, johon kuuluu luottamus hyvään tulevaisuuteen. Hän vapauttaa meissä olevat voimavarat, vammaisuuden ja hylkäämisen, kaltoin kohtelun ja tuomitsemisen kahlehtimat voimavarat ja lähettää meidät vapauteen, elämään täydesti ja kokonaisesti, uskossa terveinä, toivossa vahvoina, rakkaudessa uskollisina.

Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Ef.3:17-19.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Autuaita ovat hylätyt

Kirjoittanut : 22.6.2018 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Usko syntyy kuulemisesta

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä. Uskon vuoksi oli Abelin Jumalalle antama uhri Kainin uhria arvokkaampi. Koska Abel uskoi, hän sai vanhurskaudestaan todistuksen, kun Jumala otti vastaan hänen lahjansa, ja uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin. Hepr.11:1-4.

Usko on siis kurottautumista kohti jotakin, joka ei näy, mutta josta on mielikuva, että se on Jumalan tahto, hyvää ja otollista, osa tulevaisuutta. Lapsi joka on vielä äidin kohdussa, on hyvä vertauskuva: se ei vielä näy, mutta tiedämme, että se on tulossa. Odotamme sitä kärsivällisesti ja uskomme sen syntyvän. Laskemme jopa päivän, jolloin sen on määrä syntyä.

Näin uskokin toimii, mutta mikä synnyttää aidon uskon? Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Room.10:17. Miten syntyi Abelin usko? Hän kuuli vanhempiensa kertovan, kuinka Jumala karkotti heidät paratiisista ja puki heidät nahkoihin. Abel ymmärsi, että teurastetun eläimen veri toi sovituksen. Hänen uskonsa oli ’sanan mukaista’. Näemme, että uskolla on aina oma syntyhistoriansa, tyhjän päälle ei voi synnyttää uskoa, vaan katsomalla menneisyyteen näemme tulevaisuuteen. Kun kuulemme Jumalan teoista, uskomme hänen toimivan myös meidän elämässämme samalla tavalla. Miten Abel sitten uskovana puhuu kuoltuaankin? Hän kertoo meille, että viattoman ihmisen uhraaminen tuottaa paremman sovituksen kuin eläimen uhraaminen. Tämän profetian Jeesus aikanaan toteutti koko ihmiskunnan puolesta.

Niinpä meidänkin on syytä tutkia tarkoin Raamattua ja ottaa selvää Jumalan teoista kaikkina aikoina, jotta sana synnyttäisi meissä uskoa. Kiusauksena on ’tehdä vähän sinnepäin’, kuten Kain teki uhratessaan maan satoa. Kain kyllä uhrasi, mutta uhraaminen oli hänelle ulkonainen teko vailla syvempää ymmärrystä. Kainin tavoin meilläkin on kiusaus olla pinnallisesti uskonnollisia. Valitettavasti usko menettää voimansa, kun se muuttuu uskonnoksi.

Niinpä kun haluamme palvella Herraa, pyrkikäämme asioiden ytimeen ja Jumalan tekojen ymmärtämiseen pohjamutia myöten, niin emme eksy ihmisviisauteen. Jos emme ymmärrä, voimme pyytää viisautta: Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Jaak.1:5. Tärkeää on, että viisautemme alkuperä on oikea – se synnyttää myös oikeaa uskoa ja tervettä hengellistä elämää.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Ef.1:3.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Usko syntyy kuulemisesta

Kirjoittanut : 20.6.2018 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Nääntynyt maa odottaa sadetta

Jos ajattelemme sitä informaatiotulvaa, joka meitä ympäröi, saamme ottaa vastaan erilaisia viestejä niin paljon, että joku on laskenut siitä kertyvän keskimäärin 23 sanaa joka sekunti. Meitä pommittavat sanomalehdet, verkkolehdet, sähköpostit, tekstiviestit, puhelin, TV ja radio ja joskus jopa joku pastoriparka, joka yrittää saada sanansa väliin. Kysymys kuuluukin: Kuinka monta sanaa Jumala saa sanotuksi kaiken metelin keskellä?

Jesaja kuvailee meille, kuinka Jumalan sana on niin kuin sade: Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. Jes.55:8-11.

Jos Jumalan sana on kuin sade, joka saa kylvetyn siemenen kasvamaan, kuinka kuolleita ja auringon paahtamia useimpien ihmisten pellot ovatkaan! Multa on kovettunut kokkareiksi, kun sadetta ei ole kuulunut, ja siemenet ovat päätyneet pikkulintujen syötäviksi. Vaikka sadetta saataisiinkin, ei olisi mitään, mikä lähtisi itämään. Näinhän Jeesus kuvaa kylväjävertauksessa:

Ja kun hän kylvi, kävi niin, että osa siemenistä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. Mark.4:4.

Erilaiset maaperät kuvaavat ihmisten sydämen maaperää ja sen laatua. Sydämen maaperä voi olla hyväkin, mutta jos se ei saa sadetta, siemenet eivät idä. Jos Jumalan sana on se taivaasta tuleva sade, jota kaivataan, kai meidän pitää siis kuunnella sanaa? Kai meidän pitää tehdä kaikkemme, että Jumalan sanalle on tilaa sydämessämme? Eikö meidän tule huolehtia, että siitä informaatiovirrasta, joka meitä kuormittaa, ainakin tuntuva osa on Jumalan sanaa? Paljonko sitä tarvitaan? – Niin paljon, että peltomme alkavat tuottaa satoa.

Rohkaisen siis sinua olemaan sateentekijä tänään. Viljelijät ovat säiden armoilla, mutta me voimme kutsua sateen sydämemme pellolle. Annetaan Jumalan ikuisen ja elävän sanan pisaroida sisäisessä maailmassamme ja kastella kuivat peltomme. Vain sillä tavalla saamme nähdä satoa.

Sinä, Jumala, annat runsaat sateet, nääntyneen maasi sinä saat jälleen kukoistamaan. Ps.68:10.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Nääntynyt maa odottaa sadetta

Kirjoittanut : 18.6.2018 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Herran Jeesuksen Kristuksen armo

Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys! 2.Kor.13:13.

Näihin sanoihin päättyy Paavalin toinen kirje korinttilaisille. Siinä sanotaan paljon olennaista uskosta. Se voi kuulostaa sanahelinältä, jos se ei kosketa, jos se ei kiinnosta, jos me haluamme sen ottaa vain terveisinä. Se on siinä tapauksessa oma valinta, niin kuin eräällä sukulaisella oli tapana sanoa: ”Kerro terveisiä, vaikkei niillä mitään teekään!”

Paljonhan Paavali löysi korinttilaisten elämästä aihetta moittimiseen. Hänen täytyi ojentaa heitä asiasta ja toisesta, mutta lopputervehdys oli täynnä ”armoa, rakkautta ja rauhan henkeä”. Osaammeko me siunata näin? Kun jätämme ystävämme rukouksessa Jumalan käsiin, onko suumme täynnä armoa ja rakkautta? Paavali oli myönteisen asenteensa jo tuonut esiin aiemmin monin tavoin, muun muassa näin:

Jumala on myös vahvistava teitä loppuun saakka, niin ettei teissä ole moitteen sijaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen päivänä. 1.Kor.1:8.

Meidänkin suhtautumisemme tulisi olla täynnä myönteistä tulevaisuuden uskoa, lämmintä myötätuntoa kaikkia kohtaan ja elämän tien kulkijoita kohtaan erityisesti, sillä monet uskovat kolhiintuvat pahasti elämän taisteluissa. Vihollinen on armoton ja käyttää kaikki juonensa, jotta saisi Jeesuksen seuraajat lankeamaan. Niinpä meidän tulisi voida antaa siunauksemme niille, jotka sitkeästi pyrkivät säilyttämään uskon ja jopa vahvistamaan siinä toisia. Näen monia, joiden uskon vaellus on jäänyt puolitiehen, monia jotka ovat pysähtyneet. Yksi paikalleen jäämisen syy on rohkaisun puute, esirukouksen laimeus, veljien ja sisarien itsekeskeisyys. Kylmä ilmapiiri seurakunnassa voi johtaa yhden ja toisen hyytymiseen. Kohmettunein jäsenin he hytisevät tien sivussa, kun muut kulkevat ohi.

Tässä Paavalin asenteessa olisi oppimista. Vaikka ojentamistakin tarvitaan, ehkä nuhdetta ja kuria, niin kaiken olennaisinta on armon henki ja rakkauden ilmapiiri, tuen ja rohkaisun jakaminen. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne. Joh.13:35. Jaakobin kirjeessä on hyvä neuvo meille kaikille, kun kohtaamme tien sivuun jääneitä, uskosta pois eksyneitä:

Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin, niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit. Jaak.5:19-20.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Herran Jeesuksen Kristuksen armo

Kirjoittanut : 16.6.2018 Kategoria/t: Rohkaisu