RSS

Päivittäiset arkistot: 2.8.2018

Siunattu sadonkorjuun hetki

Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon. Gal.6:9.

Joissakin käännöksissä on sana ”aikanaan” käännetty ”juuri oikeaan aikaan”. Viljelijän tulee odottaa, kunnes sato on kypsynyt. Hän käy tarkistamassa, minkälaisia jyvät ovat. Hän saattaa laittaa jyvän hampaidensa väliin ja kokeilla, onko se vielä pehmeä vai onko jyvä kovettunut tarpeeksi. Hyvä puintisääkin tarvitaan. Liian aikainen puiminen merkitsee ”sirppihallaa” ja sato menee hukkaan. Oikea-aikainen korjuu takaa hyvälaatuisen sadon. Vilja pitää vielä kuivattaa, jotta liika kosteus saadaan siitä pois.

Hengellinen työ vaatii myös odottamista ja asioiden tekemistä oikealla hetkellä. Odottamisen vaihe tuntuu aina liian pitkältä. Saatamme tulla kärsimättömiksi ja heittää työn kesken. Paavali kehotti galatalaisia kärsivällisyyteen. Sadonkorjuu oli edessä, mutta sitä ei voinut hoputtaa, se tulisi kyllä ajallaan – Jumalan aikataulun mukaan.

Myös rukousvastaukset tulevat ajallaan. Joskus Jumalan vastauksen odottaminen käy voimille. Daniel joutui odottamaan kolme viikkoa. Sitten hän sai kuulla, että Jumala oli vastannut heti, kun hän esitti pyyntönsä. Vastaus vain viipyi matkalla, koska pimeyden henkivallat estivät sen perille toimittamisen. (Dan.10:12-13). Saatamme luulla, että Jumala ei ole kuullut rukousta, tai saatamme luulla, että Jumala ei ole vastannut. Kun olemme tarpeeksi olleet Jumalan koulussa, ymmärrämme, että vastaus vain viipyy, koska on niin paljon vastustavia tekijöitä. Koska kuitenkin tiedämme, että Jumala vie aina asiansa päätökseen ja maaliin ja vastaus tulee ”juuri ajallaan eikä myöhästy”, niin jaksamme odottaa sitä kärsivällisesti.

Sinun on kaikki voima ja valta, kukaan ei voi sinua vastustaa. 2.Aik.20:6.

Viljelijä käy tarkistamassa jyvät, mutta hän myös katsoo viljan kasvua maan tasalta sen latvukseen. Jos vilja on juuresta kuivunut ja kellastunut, se on hyvä merkki. Jos lehdetkin ovat kuivuneet ja kellastuneet, vielä parempi. Viljelijä tietää, että jyvien valmistumisessa kasvi siirtää ravinteet pois juuresta ja lehdistä jyviin. Varsi kuolee, jotta jyvät kehittyisivät kunnolla. Kaikki kasviin kerääntyneet valkuaisaineet ja proteiinit ovat lopulta tallella jyvissä. Mitä tästä opimme?

Moni kokee olevansa epäonnistunut elämäntyössään. Moni tuntee itsensä lamaantuneeksi ja hedelmättömäksi. On kuin elämä olisi yhtäkkiä ohi, kaikki lakastuu, kaikki vihreä menettää värinsä ja kellastuu, voima valuu pois jäsenistä, mitään ’suurta jalanjälkeä’ ei tullut, Jumalan lupaukset muuttuvat pettymyksiksi.

Jumala kuitenkin näkee tähkät. Ne huojuvat siellä pilvien yläpuolella, ehkä katseesi tavoittamattomissa. Kohta on se siunattu hetki – sadonkorjuun aika. Älä pelkää, vaan usko. Mark.5:36.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Siunattu sadonkorjuun hetki

Kirjoittanut : 2.8.2018 Kategoria/t: Rohkaisu